Kesämuistoja

Kauniina heinäkuisena keskiviikkona alkoi Sarvenperäset ry: n järjestämä ”sokkoretki”. Mukaan oli lupautunut puolensataa innokasta matkaajaa vaikka heillä ei määränpäästä ollut mitään tietoa. Retken kohteet tiesivät vain kuljettaja ja matkanvetäjä. Matkaan lähdettiin aamu 8:lta Sarvenperältä ja matkalta poimittiin ” muut sukulaiset ja tuttavat” , viimeiset  napattiin mukaan Vaajakoskelta kohti Pieksämäkeä. Matka jatkui iloisesti rupatellen, arvauksia määränpäästä alkoi kuulua sieltä sun täältä.

Naarajärvellä pidetyn kahvitauon jälken matka jatkui kohti Jäppilää. Siellä meitä odotti mahtava puinen eläintarha jonka 95-vuotias Veikko Koukonen on eläkepäivinään valmistanut. Olipa näkemistä kerrakseen, kaikki eläimet olivat luonnollisessa koossa. Myös puutarha sinänsä oli näkemisen arvoinen. Täällä olisi viihtynyt pidempäänkin mutta muut sovitut kohteet jo odottivat.

Maittava lounas Pieksämäellä Savon Solmussa ja sieltä matka jatkui  lähellä sijaitsevaan Savonradan museoon tutustumaan rautateiden historiaan. Seuraavaksi kohde oli Sylvin Pappila, Sylvi Kekkosen syntymäkoti.. Talon tarinan kertoi meille Ilkka Seppä, mainio jutunkertoja. Pehtoorin kanssa kierreltiin puutarhassa ja sen päälle vielä päiväkahvit pannukakun kera.

Olikin jo aika suunnata kotia kohti mutta vielä oli tulossa ”loppuhuipennus” eli Elvis-tupa Vaajakoskella. Valtavasti Elvis-aiheista fanin keräämää tavaraa. 

Paljon ehtii yhdessä päivässä nähdä, on taas kiikkustuolissa muisteltavaa.